Väistämisoikeus

Kiitos Anna-Riitta taas kirjeestä ja inspiroivasta avauksesta!!! Väistämisvelvollisuus, nyt tartuit mielenkiintoiseen teemaan! Ja ei - en ole kokeillut kadulla mitä tapahtuu jos pidän oman kävelylinjani, mutta pidän uskottavana sitä, että väistäminen on pitkälti opittu tapa, ehkä jopa vähän primitiivinen pyrkimys välttää kivuliasta osumaa. Ehdottomasti se kertoo myös hyvistä käytöstavoista, mutta ei siitä pelkästään, koska myös eläimet väistävät. Minulla oli lapsena pieni perhoskoira, joka väisti aivan ojaan asti kaikkia vastaantulijoita ja kyllä vain, tyttökoira oli. Kissoille hän saattoi haukahtaa isäni jalkojen välistä, muuten ei koskaan uskaltanut. Itsekin liikenteessä odotan ja väistän kaikki maan matosetkin, niin että takanatulijat menettävät hermonsa. Edustan sitä stereotypioiden "naiskuskia", jonka ajotaito rapistui vuosina, jolloin perheessä oli nk. parempi kuljettaja, joka automaattisesti istui ratin taakse. Syytän tästä itseäni, olisi pitänyt hakeutua väkisin autoilun aiheuttamalle epämukavuusalueelle. Yritän päästä tästä oman elämäni Hannele Lauri -sketsistä pois ajamalla sitkeästi samoja asfalttiteitä, joita myös ah niin taitavat miehet kuluttavat. 

Olen siis aivan äskettäin ryhtynyt uudelleen vuosien tauon jälkeen ajamaan autolla, ja se on kyllä tapahtunut puhtaasti miehen kannustamana. Ja todellakin miehen, joka syö autonrenkaita aamupalaksi ja rasvaa ihon dieselillä, on itsekin koottu useammasta pienestä mutterista ja pultista erilaisten onnettomuuksien jäljiltä, ja myös kuorsaa vähän samalla tavalla kuin maanteiden raskaampi kalusto. Vaikka hän on ajellut kaikkea mahdollista, missä on 1-12 rengasta alla, niin hän ei koe tarvetta kertoa mikä kaikki minun ajamisessani on pielessä, vaan rohkaisee ja auttaa - korjaa autonkin kaikki viat ja vaivat samalla kertaa. Tunnistan silti kyllä sen mies tai ihmistyypin, joka ei väistä, mutta ei myöskään tykkää seistä jonossa, odottaa tai ylipäätään tinkiä omista eduistaan. Rattiraivo perustuu oletukseen siitä, että muut kiusaavat ja törttöilevät liikenteessä tahallaan. Siksi on keskisormi. Muuten meidät olisi valmistettu nelisormisiksi.

Eräskin Teuvo maanteiden kuningas eilen opetti minua ajamaan liukkaalla tiellä kovempaa. Hän tuli takaa ja lähestyessään joutui hiljentämään vauhtia, ensin välkytti valoja, sitten ajoi rinnalle ja painoi torvea, sitten kiilasi eteen ja veti jarrut edessä pohjaan. Ymmärrän, että häntä otti päähän alinopeuteni, mutta keli oli todella huono, renkaat suti ja ajaminen tuntui sillä hetkellä ihan kammottavalta. Pahoittelut kaikille sen kahden kilometrin osalta. Silti miehet jotka haluavat ”antaa opetuksen” tai pitävät itseään parempina eivätkä kannusta naista ajamaan, tuottavat maailmaan juuri meitä ”surkeita naiskuskeja". Kokonaisedun kannalta olisi hyvä tsempata naisia ajamaan aina kuin mahdollista. Vähän ajavat ja säikyt kuskit ovat ilman muuta turvallisuusriski. Vaikka tilastollisesti naiset aiheuttavat vähemmän vakavia onnettomuuksia, eli ns. riskikäyttäytyminen on hillitympää, niin kyllähän ajokokemus on se, joka auttaa yllättävissä tilanteissa. Sketsien naiskuskeilla tarkoitetaan juuri vähän ajavia, ei naisia yleisesti. Kun ikää tulee lisää ja puoliso sairastuu niin silloin on moni vanhempi pariskunta haja-asutusalueella pulassa, jos ajaminen on ollut vain miehen tehtävä. 

Sukupuolieroista on taisteltu niin kauan kuin muistia riittää, mikä on geneettistä ja mikä ympäristön vaikutusta. Mutta vakuutan noin 10 000 esikoululaista tavattuani, että myös synnynnäiset sukupuolierot mielenkiinnonkohteissa ovat aivan täyttä totta. Vaikka ympäristö ja kasvatus sukupuolistereotyyppisiä toimintoja vahvistavatkin, niin lopulta aina nähdään samoja toistuvia eroja lasten kiinnostuksen kohteissa. Muistan oman opettajani kertoman tarinan elävästä elämästä. Hän oli aika napakka naisasianainen, yksinhuoltaja ja sai ensin tyttölapsen minkä vuoksi kodin lelut olivat esikoiselle valittuja. Sitten perheeseen syntyi poika, hän oli ollut kotihoidossa, eikä perheessä ollut autoa. Siitä huolimatta tämä lapsukainen alkoi leikkiä jo ennen kahden vuoden ikää, että nuket olivat ratteja, ja hän pöristeli menemään pitkin kämppää mielikuvitusautoillaan. Itse olen lapsena väistellyt ansiokkaasti sekä kaikkia pyöreitä esineitä kuten palloja, että myös erilaisia renkaita, jos hulavannetta ei lasketa. Ajoneuvoja kohtaan on ollut vahva aversio. On tavattoman vaikeaa tulla taitavaksi asiassa, joka ei kiinnosta yhtään pätkän vertaa. Tässä olisi sarkaa myös varhaiskasvatuksen opettajille, tarjota aktiivisesti autoleikkejä kaikille lapsille yhtäläisesti, myös niille jotka eivät niitä itse vapaaehtoisesti valitse.

Kyselin sinulta kirjavinkkejä seksuaalikasvatukseen, yhtä lailla toivon ideoita lasten tasa-arvokasvatukseen. Uskoa pienet tytöt tarvitsevat, rohkaisua ja luottamusta. Kokemuksen siitä, että saa ja voi haluta samoja asioita kuin pojatkin tai olla haluamatta. Ei kuitenkaan ole taitoja, joiden oppimiselle sukupuoli olisi esteenä. Olisi kiinnostavaa saada dataa siitä, väistävätkö nuoremmat naiset kadulla jo vähemmän kuin vanhempi polvi, onhan yhteiskunta ja kasvatuskulttuurikin kokenut valtavia muutoksia. Väistäminen kun on aika automaattista ja ennakoivaa, niin sitä ei ole aivan helppo tutkia. Katujen kulttuuri Helsingissä on aivan erilainen kuin omassa nuoruudessani, olen jopa nukkunut rautatieasemalla ihan turvallisesti, mitä en enää tekisi. Muistelen ihanaa eläkkeelle jäänyttä työtoveriani, joka kertoi olleensa Helsingin ensimmäisiä housujen käyttäjiä aikana, jolloin naisten valtavirta käytti hametta sekä työ- että arkiasuna. Naiset olivat yhtä kuin hameväki ❤️ mikä ihana retrosana. Ei kukaan enää käytä sellaista. 

Kerroit huonosta lukukokemuksesta, Naisen kolmas elämä. Minä en oikein enää muista mitä kirjasta lukiessani ajattelin, mutta koen näin jälkeenpäin kirjan kuvauksena naisesta, joka haluaa kertoa kaikille mistä kana kusee. Olla emansipoitunut ja rohkea, seksuaalisesti aktiivinen nainen. Ehkä kirjoittaminen kuvastaa sellaista ylikompensaatiota, joka kumpuaa epätasa-arvoisista rakenteista. Seksuaalisuus oli kirjassa valjastettu uuteen rooliin, sillä ratsastetaan kohti niitä arvoja, joita pidämme yhteiskunnassa miehille epäsopivina ja siten naisille ultraepäsopivina. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Nuori mies voi olla vaikka vähän tyhmäkin...kunhan on haluttava. Kirjassa puhuttiin paljon seksistä, mutta kerronnasta ei välittynyt seksuaalikunnioitus. Enemmän sellainen oman polun tallaamisen ja merkkaamisen fiilis. Uroskoirien tapaan jalannosto koko korttelille. 

Kiitos vinkistä, Lauran podcastjakso oli kiinnostava. Vähän jännä fiilis jäi tarinasta, vaikka ansiokasta pohdintaa olikin. Oliko tekstityyliin kaivautunut katkeruus ja kadonnut myötätunto, väistämisen välttelystä tullut periaate, miehistä kirosana. Onko väistämättömyys, ja nk. ”opetuksen antaminen” juuri sitä samaa, mistä miehiä syytämme. Miehet kun ovat myös aika monimuotoinen porukka, ja tällaisesta kirjoittelusta ei varsinainen kohderyhmä ole moksiskaan, mutta siitä pahastuvat ne, jotka eivät törmäilisi kehenkään, vaan skannaavat ympäristöään ja pahoittelevat jos epähuomiossa osuvat.

On myös tyypillinen seksistinen väittämä haukkua miehiä putkiaivoiksi ja naisia samalla kyvykkäiksi multitaskaamaan. Minä olisin tällä lajittelulla mies, koska pystyn vaivattomasti uppoamaan yhdelle kanavalle kuulematta ja näkemättä mitään ympäröivää todellisuutta. Siksi en voi kyllä ihan täysin luvata, etten törmäisi kehenkään kadulla jalkaisin liikkuessani, mutta silloin kohteena voi olla yhtä lailla mies tai vaikkapa lyhtypylväs. Minua vaivaa tasa-arvokeskusteluissa sellainen syyttelevä sävy puolin toisin. Miehet sitä ja naiset tätä.. Haluaisin kannustaa kaikkia ihmisiä sukupuolesta riippumatta antamaan tilaa vastaantulijoille. Väistämisvelvollisuus voisi olla myös oikeus, mahdollisuus keskittyä tarkkailemaan ihmisten virtaa, tulla pois kuulokekuplasta....

Minulla on tähän väistämiskeskusteluun vähän vinoutunut miesotanta, harrastan kuorolaulua, puutarhatöitä, lavatanssia ja laskettelua. Nämä eivät ole varsinaisesti törmäilylajeja. Laulajamies törmää harmonian ongelmaan jos tuuttaa muut äänellään kumoon, kuorossa on välttämätöntä kuunnella toisia. Puutarhamiehet kaivautuvat maassa lapiolla vain alaspäin, törmääminen vastaantulijaan on verraten epätodennäköistä. Lavoilla väistämisvelvollisuus on aina viejällä, eli useimmiten miehillä. Tyypillisesti seuraaja etenee selkä edellä ja osa silmät kiinni, silti on harvinaista että kukaan törmäisi vaikka vauhtia on reippaasti eivätkä kaikki etene tanssisuuntaan. Lasketellessa ylempi laskija seuraa rinneliikennettä ja väistää alempia. Miten sitten kadulla hitaasti eteenpäin lompsivat ihmiset eivät selviydy tästä tehtävästä? Jalkakäytävällä ei ole yhtä selkeitä sääntöjä, kuten ajoradalla on. Se väistää, joka hallitsee kehonsa mittasuhteet ja katselee ympärilleen, osaa reagoida liikkuviin kohteisiin ympärillään ja pitää väistämistä ystävällisenä tekona. Toivoisin, ettei sukupuoli olisi tässä liian määrittelevä tekijä. 

Odottelen seuraavaa kirjettäsi hiihtoloman jälkeen, lähetän tämän loman vuoksi muutamaa päivää aikaisemmin, hyvää kansallista hiihtopäivää!!