Möykkyistä menoa

Hei Anna-Riitta, kiitos kirjeestä ja pahoittelut ärsyttämisestä, näin siinä helposti käy kun lähtee haastamaan toisen tarjoamaa näkökulmaa, mutta siinä myös koko jutun juoni. Minä myöskin pidän etuoikeutena saada keskustella asioista erityisesti niiden ihmisten kanssa, joiden ajatukset ovat mahdollisimman kaukana omastani, mutta en usko että ajattelemme asioista niin kovin eri tavoin kuitenkaan. Olen monessa mielessä keskitien kulkija ja uskon, että naisten oikeuksien puolesta puhuminen on mahdollista ilman törmäyskurssia. Lupaan silti vastaisuudessakin, vaikka keksiä vastavirtaisia ajatuksia, että saamme tämän kirjeenvaihdon pysymään elävänä ja vilkkaana. En toivoisi, että kirjeenvaihtomme olisi liian sievää ja nyökyttelevää. Muistan, että valitsit minut kirjekaverikseni juuri sillä perusteella, kun kerroin päiväkotiaikojeni kirjeenvaihdosta maalaisserkulleni. Viiden vanhana olin ryhmässä hiljainen ja arka lapsi, mutta samanaikaisesti lähetin tulikivenkatkuisia kirjeitä serkulle ja manasin kinkkisiä tarhantätejä, ”kusiritua ja paskareettaa”. Ei siitä olla vielä kovin pitkälle päästy, vähän jo pystyn hillitsemään kieltäni.

 - Toivon vielä ymmärrystä, kun puhutaan väkivallan ja syrjinnän vastustamisesta. Koen edelleen, että mustavalkoisesti kahteen eri laariin (mies- ja naislaari) ihmisiä jakavat näkökulmat aiheuttavat torjuntaa, ja torjunta puolestaan ei vähennä syrjintää vaan pahentaa kahtiajakoa. Samanaikaisesti kun puhumme tärkeistä asioista, kuten sukupuolen moninaisuudesta, niin on vallalla todella vanhanaikainen laariajattelu sukupuolten oletetuista ominaisuuksista. Miehet sitä ja naiset tätä, tytöt sitä ja pojat tätä, mikä juuri vahvistaa tiukkoja sukupuolittuneita jakoja. ’Ei kaikki miehet’ -puhe tarkoita, että on väkivallan puolella tai hyväksyy väkivallan tekoja, vaan sitä, etteivät kaikki miehet todellakaan törmäile naisia päin kadulla, ehdottomasti suurin osa miehistä ei törmää ja tahallaan vielä harvempi. Sama pätee myös ’ei kaikki naiset’ -keskusteluun tai kaikki ketkä hyvänsä. En itsekään haluaisi kantaa kollektiivista syyllisyyttä kaikista naisten tai naiskuskien, helsinkiläisten, suomalaisten tai vaikkapa psykologien tekemistä virheistä. Luterilainen perisynti ja syyllisyys on jo muutenkin isketty takaraivoon, siitä yritän ennemmin kiemurrella pois. En tavoita pointtia sille, että alkaisin kävellä yhtään ketään ihmistä päin kadulla. Miehiä ovat ne väistävätkin miehet. Jos väistävät miehet lasketaan miesten kategorian ulkopuolelle, niin silloin ollaan kyllä aivan syrjinnän ytimessä. Kyllä minä fyysisen voiman väärinkäytön mahdollisuuden ymmärrän vähän liiankin hyvin ja komppaan sinua siinä, että seksuaalikasvatus on avainsana. Se on tie kunnioitukseen, josta aiemmin puhuimme. Hyvä opeystäväni on ottanut myös tavakseen puhutella koulun pihoilla nuoret omaa miesidentiteettiään etsivät pojat, jotka käyttävät kaistaa enemmän kuin mitä leveä kuljetus maanteillä tarvitsee. Samalla opettaja vahvistaa tyttöjä, ettei heidän tarvitse luopua omasta paikastaan, mikä on ihan todella tärkeää varhaista puuttumista. Meillä on jo ihan riittävästi huonoja kokemuksia erilaisista ”mieskouluttajista”. Näin tulet tosimieheksi, alfa-mieheksi jne. En haluaisi edes mainita ketään näistä nimeltä, ettei tulisi annettua tälle teemalle yhtään lisää palstatilaa….

 - Jos avaa sanasenkin sukupuolieroista, niin se voidaan nähdä tukena laariajattelulle, mutta joissain tilanteissa tilastollisista eroista keskustelu on kyllä mielekästä. Eroja on joka tapauksessa, vaikka etiologia olisi moninainen. Tämä oli näkökulmani, lapset kehittyvät vahvoiksi asioissa, jotka heitä kiinnostavat ja joissa he pyrkivät harjaantumaan paremmaksi. Poikien selvästi suurempi kiinnostus ajoneuvoleikkeihin on asia, jota en mitenkään väitä ymmärtäväni, enkä ehdota, että syy olisi puhtaasti kromosomeissa, mutta näin vain vuodesta toiseen systemaattisesti tapahtuu. Lapset valitsevat sitkeästi tiettyjä leikkejä, niin että valinnat nousevat selvästi heidän omasta vapaasta tahdostaan, ei yksistään lelukuvastojen värikoodauksen perusteella ja vanhempien painostuksesta. Tänään viimeksi olen leikkinyt rengasliikettä ja varaosakeskusta. Sain ympärilleni joukon innokkaita poikalapsia ja tytöt kaarsivat leikin kaukaa ohi. Mutta samalla tavalla tulevat autoista kiinnostuvat tytötkin taitaviksi kuljettajiksi. Esim. siskoni on juuri sellainen; samat geeniperimä, sama kasvatus, sama sukupuoli ja täydellisen erilainen lopputulos. Hän on aina tien päällä ja minä vaivallisesti ja vastenmielisesti suoritan tätä matkaa työpaikan ja kodin välillä. En nauti siitä ja vaihtaisin heti pyöräkärryyn, jos etäisyys olisi vähemmän kuin 55 km.

 - Tyttöjä ja poikia on tutkittu milloin minkäkin ominaisuuden suhteen, lukutaito on yksi tyypillinen parametri. Tyttölapset sanovat pidempiä lauseita keskimäärin poikia aiemmin, kehityksellisten kielihäiriöiden esiintyvyys on huomattavasti suurempaa poikalasten joukossa. Foniatrian polilla kehityksellisten kielihäiriöiden vuoksi tutkittavista asiakaslapsistani noin 70-80% oli poikia ja kielihäiriöihin erikoistuneissa erityisopetuksen pienryhmissä jopa 90 %. Tätäkin eroa on yritetty pois selittää monet kerrat ja väittää, että äidit ja isät eivät puhu riittävästi poikalapsille, mutta merkittävä puheen tai kielen kehityksen viivästyminen ei johdu vanhempien teoista, sitä ei voi selittää kulttuurisilla tekijöillä. Lukemisen valmiuksissa tammikuussa syntyneet pojat ovat joulukuussa syntyneitä tyttöjä jäljessä esikouluiässä, eikä eroa kurota missään vaiheessa umpeen, vielä 8. luokan lukutaitomittauksissakin tämä näkyy. Ja toisaalta hyvästä koulumenestyksestä huolimatta tytöt sijoittuvat edelleen heikommin työmarkkinoilla, jos katsotaan palkkakehitystä, johtavia asemia jne. Luin joskus mielenkiintoisen artikkelin psykologien palkkauksesta, joka siis noudattaa kvtes- taulukkopalkkoja. Siinäkin miespsykologit kuntasektorilla sijoittuivat keskimäärin korkeammalle, vaikka palkan tulisi teoriassa olla sama. Mutta tendenssi nostaa mieshenkilöt esihenkilöksi, tiimivastaavaksi, jne. on niin voimakas, että se ajaa ohi kaiken rationaalisen valinnan, työkokemuksen jne. Meillähän naisvaltaisena alana on ihan huomattavan vähän miehiä, jolloin on epärealistista olettaa, että he olisivat pienenä vähemmistönä aivan intellektuellia kärkeä. Ei, kyllä kyse on juuri siitä ihan perinteisestä ja kulttuurisesta uskomusajattelusta, joissa miehet nähdään luontaisina johtajina. Ei tarvitse historian kirjoja kovin kauas selata, jotta löytää ihan ”tieteellistä näyttöä” tälle asianlaadulle. 

 - Naistutkimus on ehdottomasti yksi suosikkilukemistoani ja kiitos vinkistä, otan lukulistalle kirjan Näkymättömät naiset. Usein humpsahdan elämäkertoihin, ihmisten tarinoihin, jotka ovat jollain tavalla koskettaneet. Jos saan sinulle vastineeksi nimetä itselleni merkittäviä lukukokemuksia, niin tässä muutama erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan ja seksuaaliväkivallan teemoista. Pimppini on valloillaan, joka saa nimensä vienankarjalaisesta kansanlaulusta. Kepeältä kuulostava nimi johtaa lukijan vähän harhateille, kirja ei ole sitä ollenkaan. Katja Ketun toimittamassa kirjassa yksi mieleenpainuvimmista on Rosa Liksomin kolumni, vitut siitä. Ei mitään juonipaljastuksia, mutta jos naispuolinen finlandiavoittaja pahoinpidellään ja hän istuu yönsä putkassa palkintogaalan ajan, ihan vain syrjivien oletusten perusteella, niin ehkä jotain hyötyä on siitä, että tänä päivänä ihmisiä voi halutessaan myös googlettaa. Mikään ei kelpaa kaikille, minusta kirja oli erittäin hyvä, Laura Huhtasaaren mielestä pelleilyä ja nykyfeminismiä... Lue ihmeessä ja kommentoi mitä mieltä sinä olet!

Toinen pysäyttävä lukukokemus, Mercedes Benzo - Ei koira muttei mieskään, tuntuu erityisen järkyttävältä siksi, koska tapahtumapaikat ja ajankohta ovat suhteellisen lähellä omaa elinpiiriä. Tuntuu uskomattomalta, että näin on nuorelle tytölle käynyt ja voisi käydä edelleen ihan naapurustossa, melkein omien silmien alla. Alaikäisiin kohdistuvat rikokset mahdollistuvat sillä, etteivät aikuiset reagoi, huomaa ja puutu. Jos lapsella on koulussa puukko, niin hän saa siitä ankaran puhuttelun ja rangaistuksen, mutta kysyykö kukaan, miksi hän kokee tarvetta kantaa puukkoa? Miksi vartija heittää alaikäisen aikuisten huumeporukassa liikkuvan tytön kauppakeskuksen vessasta pihalle, eikä soita poliisia paikalle ja tee lastensuojeluilmoitusta? Näitä ja monia muita asioita jää miettimään myös seuraavan kirjan kohdalla. Tara Koivukosken Rikottu enkeli – nainen bikereiden maailmassa on myös hyvin hämmentävä selviytymistarina päihderiippuvuudesta ja väkivallasta. Näitä kahta kirjaa yhdistää tietynlainen pettymys ja uskon menetys siihen, että kukaan olisi kykeneväinen tai halukas lopulta auttamaan, ettei viranomaisiin, oikeuslaitokseen, sosiaalipalveluihin tai kehenkään ihmiseen ylipäätään voi luottaa. Kirjoissa tuki tulee lopulta tahoilta, joita emme yleisesti miellä auttajiksi; kaksoismurhaajalta ja liivijengiläiseltä. 

Vahvaksi rikotut on Meeri Koutaniemen ja Ann-Mari Leinosen ansiokkaasti kokoama ja varsin pysäyttävä kirja 14 henkilön (13 naista ja yksi transsukupuolinen) seksuaaliväkivaltakokemuksista. Kirjaa miesten kokemasta väkivallasta en ole vielä lukenut. Väkivaltaa kokeneiden miesten kynnys hakea apua on todella korkea, koska heitä kohdellaan aika julmasti, ei uskota, että mies voisi olla uhri. Jopa vähättelyä: ”ai ootko sä ottanut naiselta pataan” -tyyppistä kommenttia. On olennaista huomioida myös miehiä, jotka kokevat väkivaltaa miessuhteessa. Tilastot eivät näytä miesten osalta koko totuutta asian häpeällisyyden vuoksi. Olen tavannut useita väkivaltaa kokeneita miehiä, jotka eivät ole saaneet apua tai tulleet kuulluiksi, he pelkäävät tulevansa naurunalaisiksi, eivätkä ole siksi uskaltaneet puhua kenellekään. Me toon ei mielletä kuuluvan väkivaltaa kokeneille miehille... Yksi parhaista me too-kirjoista on Heidi Lindénin #me too-vallankumous, miten hiljaisuus rikottiin. Kirjassa kaikkein puhuttelevinta oli se, kuinka monta selän kääntäjää tarvittiin, että muutamat valta-asemassa olevat henkilöt saivat jatkaa rikollisia tekoja. Selän kääntäjissä oli sekä miehiä että naisia, jotka mahdollistivat epäasiallisen toiminnan jatkumisen. Lopulta maalitauluksi nostettiin yhtäkkiä kirjan kirjoittaja…Don’t shoot the messenger. 

 - Kun puhutaan nuorten miesten aggressiivisuudesta, ajattelen usein meidän pieniä vilkkaita ja impulsiivisia poikia päiväkodeissa. Niitä lapsia, jotka eivät ole mitään gangstereita, vaan lapsia, jotka harjoittelevat elävää elämää. He ovat taas kerran sukupuolensa ja sen moninaisen hormonaalisen, geneettisen ja kasvatuksellisen sekasotkun kautta huomattavasti alttiimpia fyysisiin selkkauksiin. Toisaalta he saavat helpommin anteeksi aggressiivisia tekoja vertaistensa parissa, mikä taas ei toteudu aggressiivisen tytön kohdalla. Syystä tai toisesta he päätyvät helpommin lyömään ja ottamaan fyysiset keinot apuun myös keskinäisissä konflikteissaan. Kaverisuhteissa tulee riitaa, aikuisilta huonoa palautetta, itse pettyvät ja harmistuvat, katuvatkin. Mutta silti pieni nyrkki heilahtaa taas huomenna uudestaan. Vilkkaat ja impulsiiviset lapset saattavat tarvita todella pitkään aikuisen apua tunnesäätelyyn. Tytöillä aivot kehittyvät suurimpaan kokonaistilavuuteensa keskimäärin 11 - 12 vuoden iässä ja pojilla 14 - 15-vuotiaana. Etuotsalohkojen, eli harkinnasta, impulssikontrollista ja toiminnanohjauksesta vastaavan alueen kehitys jatkuu vielä pitkälle yli 20 ikävuoden.  Kun otsikoihin nousee miehen tekemä väkivalta, niin oma pohdinta lähtee helposti sille tielle, millainen pieni lapsi ja poika tämä ihminen on ollut, mitä hän on varhaisessa elämässään kokenut ja miten häntä on tuettu. Mitä me aikuiset olisimme voineet tehdä toisin, että tapahtunut olisi voitu välttää. 

Pienten poikien tunnetaitojen vahvistaminen on yksi tie, jota kautta voidaan vaikuttaa monen ihmisen elämään. Lasten kohdalla yritetään juuri välttää syyttävän sormen nostamista. Mentalisaatiotaitojen vahvistaminen on lopulta väsymätöntä työtä, jatkuvaa hyvän huomaamista, jonka kautta vahvistetaan uusia toimintamalleja. Mentalisaatio on sitä, että pyritään uteliaasti kuulemaan toisen näkökulmaa, kysytään ja hämmästellään, pidetään mieli avoimena, halutaan kuulla toisen ajatuksia ja tunteita. Ei päätellä tai päätetä asioita toisen puolesta, leimata ja vahvisteta sellaista pahan pojan identiteettiä. Kaikkien lasten käytöshäiriöitä koskettavien tutkimusten lopputulema on se, että aggressiiviset lapset tarvitsevat todella paljon positiivisen tekemisen mallia, hyvän vahvistamista, lempeyttä ja kuulluksi tulemista. Se ei ole hemmottelua, eikä vallankäytön sallimista. Positiivinen pedagogiikka ymmärretään usein hyvin väärin, se ei ole vaikeiden asioiden sugarkoudaamista. 

- Naisten päivän jälkimainingeissa on sukupuolittuneen väkivallan esiin nosto ajankohtaista. Naiset ovat olleet aina ja ovat edelleen yliedustettuina perhe- ja parisuhdeväkivallan uhreina. Naisilla väkivaltakokemukset ovat useimmin toistuvia. Miehet ovat useammin muun kuin puolison tai perheenjäsenen tekemän väkivallan uhreina. Alaikäiset pojat ovat tosin tyttöjä useammin perheväkivallan uhreja. Väkivaltakokemusten yleisyys koko väestössä on huolestuttavaa sukupuolesta riippumatta. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan 16–74-vuotiaista suomalaisnaisista 34 prosenttia oli joskus kokenut fyysistä väkivaltaa kumppaninsa taholta, 18–74-vuotiaista miehistä 18 prosenttia. Seksuaaliväkivaltaa on kokenut 43 prosenttia naisista ja 12 prosenttia miehistä. Ylipäänsä 57 prosentilla naisista on elämän aikaisia kokemuksia jonkun tekemästä fyysisestä väkivallasta, seksuaaliväkivallasta tai uhkailusta. Miehillä vastaava osuus on 46 prosenttia. Miehet ovat kaikissa tilanteissa useammin tekijöitä. (Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa loppuraportti 2021). Mistä nämä erot syntyvät? Ja miten me voisimme tukea poikalapsia kasvamaan testosteroninhuuruisen teini-iän läpi seesteiseksi aikuiseksi, joka käyttää lihasvoimansa hyviin tarkoitusperiin. Miten tuemme miehisyyttä, joka ei noudata viidakon lakeja, vaan soveltuu kerrostaloelämään ja ruuhkaisille jalkakäytäville. Miten puretaan jäykkiä sukupuolistereotypioita arjessa? Onko ihminen, kuka tahansa ihminen väkivaltainen silloin kun siihen on kyvykäs tai altis tai siihen tulee pakottava tilanne. Suurin osa ihmisistä, sekä miehistä että naisista kuitenkin kokee väkivallan teot toiselle aina vastenmielisinä. Miksi miehet lähetetään sotiin, ajatellaanko, että se sopii heille paremmin tai väkivalta ja aseiden käyttö olisi jollain tavalla miehille luonnollisempaa?  Sodissa ihminen määrätään toimimaan väkivaltaisesti ja sen suraukset ovat järkyttävät. Omat vaarini olivat sodassa, toinen sotainvalidi, molemmat veteraaneja, jotka menettivät useita veljiään sodassa. Nuorin kuolleista oli 17-vuotias vapaaehtoinen, jonka mukaan isäni nimettiin. Sodan pelko varjostaa pitkän rauhallisen ja turvallisen ajan jälkeen myös meidän elämäämme. 

Vallankäyttö on asia, mitä voi ja saa ja täytyy kritisoida, ei se ole miesvihaa, vaikka näinä aikoina täytyy sanoa, että vihan ja katkeruuden tunteet ovat hyvin pinnalla maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Miespuoliset valtionpäämiehet tätä tuhoa tällä hetkellä pyörittävät. Mitenkähän asiat olisivat menneet, jos suurvaltojen johdossa olisi naisia tai vaikka vain binaarisia ihmisiä tai vain tanssiharrastajia. Tanssi-ihmiset ovat kuin oma ihmislajinsa, parketilla ihmisen on helpompi tulla pois sukupuolistereotypioiden vankilasta, tanssi jollain tavalla vaatii laarista ulos askeltamista. Kävin naistenpäivänä tansseissa ja täytyy sanoa, että illan paras viejä oli kyllä tällä kertaa nainen. Onhan silti lavoillakin vielä tasa-arvotyötä tekemättä. Vanhanajan rakenteista kertoo valokyltit: ”miesten haku” ja ”naisten haku” (tietysti naisten haku on kaksi tuntia ja miesten haku neljä tuntia). Se on kuin Kaari Utrion vanhoista naishistoriikeista, joita nuorena tyttönä innolla luin. Utrion mukaan ennen vanhaan opettajien palkasta osa maksettiin heinänä, jolloin luonnollisesti miesopettajan lehmä sai selvästi enemmän heinää kuin naisopettajan lehmäparka... Edesmennyt isäni kertoi perheen hevosesta, joka piti antaa sotaan. Hevonen sai palata sodan jälkeen takaisin, mutta kuoli uupumuksesta ja aliravitsemuksesta saavuttuaan kotipihaan. Siihen aikaan pula oli kaikesta, myös paskasta, sitä ei ymmärretä nykyisin arvostaa. Kun ei ollut hevosta, ei ollut lantaa pellolle, kun pellot kärsivät ravinnepuutoksista, ei kasvanut heinä ja kun ei ollut lehmille heinää, niin ne lypsivät kehnoa maitoa, jota kutsuttiin myrkkymaidoksi. Kunnioituksesta ahkerasti peltotöitä tehneen isäni muistolle, kerään aina tarkasti talteen ponin pallerot tallilta ja vien ne kukkapenkkiin, pensaiden juurelle ja kasvimaalle. Joku nyrpistelee ohimennessään hajua, mutta pollen munkit ovat viljelijälle kultaa. Odotan kovasti kevättä ja lumen lähtöä. Pääsen hautaamaan näitä arvopalleroita maahan ja päälle kerros viime syksyn lehtiä ja sitten vielä multaantuneita fermentoituja omenoita ja ripaus tuoretta bokashimultaa. Tänään unelmoin bioaktiivisesta kompostista. 

Toivotan kovasti onnea sinulle apurahaprojektiin ja antoisia hetkiä kirjoittamisen parissa. Uutta kirjettä ja seksuaalikasvatuskirjallisuutta odottelen kieli pitkällä. Suomenkielisessä valikoima on vielä kapea ja tilausta löytyisi uudelle ajattelulle. Eri kirjat täydentävät toisiaan ja on vain vähän ns. paskajuttuja ja nekin ovat lopulta aivan parhaita.