Äidille onnea!

 Hei Anna-Riitta, Kiitos kirjeestä ja konserttipäivityksestä, ihan mahtava juttu, täytyy sanoa niin kuin putte possun nimipäivä-laulussa, "Oi jospa oisin saanut olla mukana". Mukana laulaminen on minulle pakkomielle, sitä pitää vähän hillitä. Kun kaikki laulut jäävät mieleen niin ne sitten pyörivät korvamatoina aamusta iltaan. Kuuntelin pari kertaa uuden lastenlevyn sillä seurauksella, että kappaleet soivat päässä heti aamusta kun heräsin... Billy Eilish olisi parempi vaihtoehto.

Nyt on ollut aika hektinen kevät ja kirjeet harventuneet loppua kohti. Vähän sellaista ylikuormitusta myös, mutta musiikki, tanssi ja puutarha yhdessä toimii hyvin mielen putsaajana. Puutarhatöissä teen soittolistoja tansseihin, ja tässä uudessa autoiluharrastuksessa parasta on radion kuuntelu. En muuten kuuntelisi radiota ollenkaan. Se on todella kivaa eikä niin haittaa, jos on vähän jumissa aamuruuhkassa, jos musiikki on hyvää.

Olen pitänyt todella pitkän tauon oikeasta laulamisesta, mutta nyt on koelauluun paikka varattu ja katsotaan onko minulla kohta taas uusi vanha harrastus kalenterissa. Elämä on täynnä vaiheita ja kun yksi loppuu niin toinen alkaa. Tänäkin keväänä on yhden isotädin elämä tullut päätökseen ja ikä painaa jo monella läheisellä. Ensin sitä ajan kulua ei huomaa ja yhtäkkiä vuosirenkaita alkaa kertyä paljon nopeammin. Kiitollisuutta kuitenkin siitä että läheisiä on ja sunnuntaina äitienpäivän juhlinta on vielä mielen päällä. Oma äiti on edelleen se supermamma, joka jaksaa ja puuhaa kaikkea, laittaa meidät lapset ja lapsenlapset aina etusijalle. Siitä tunnen suurta kiitollisuutta! 

Olen askarrellut pikkulasten kanssa kortteja äideille. Koulujen käytännöt vaihtelevat, ja minulle suurta ihmetystä on tuottanut se, ettei oman lapseni koulussa koskaan muisteta vanhempia. Ei siis tehdä kortteja tai lahjoja kuvaamataidon tai käsityön tunneilla. Ei kirjoiteta äidinkielen tunnilla runoa tai kirjettä tai ylipäänsä millään tavalla rohkaista tai auteta lapsia muistamaan vanhempiaan... En aivan ymmärrä tätä, koska pienet eivät osaa vielä itse tehdä muistamisia, ja he kuitenkin nauttivat kun saavat ojentaa jotain vanhemmilleen äitien ja isien ja isovanhempien juhlapäivinä. Se on osa kasvatusta, sitä että kunnioitetaan läheisiä ja opetellaan ilmaisemaan kiitosta. 

Kiitollisuutta tunnen siitä, että olen saanut kokea äitiyden onnen, ihmeellisen ihana on kyllä myös murrosikäinen kotona. On edelleen toisaalta kiva seurata monen pienen lapsen kasvua lähipiirissä. Naapurin pienet lapset ilahduttavat joka päivä, kun satumme yhtäaikaa ulkoilemaan tai pihatöihin. Minulla ei ole enää vauvoja, paitsi petuniavauvoja ja basilikavauvoja ja sen sellaisia. Ne ovat vähän kuin korvikkeita, jotain jonka kasvamista saa ihailla. On ollut vähän raskas kevät, mutta uskon että kesä tekee hyvää ja kirjoitussormet saavat myös levätä. Mutta uskoakseni vielä kuulemme sitä ennen!